Perjantai aamuna Prisman parkista Liikenne Kinnusen bussiin nousi mukavasti matkalaisia. Lähdimme kohti Heinävaaraa, Marjuskan pihasta muutama henkilö lisää ja matka jatkui Koveron majatalolle jossa nautimme mehut, kahvit ja makoisat karjalanpiirakat + herrasväenleivät Jaana Ronkaisen taikomana. Koverosta matkalaisia tuli lisää ja Sotakamreeri Rauno Suhonen matkamme oppaaksi.
Raunon alkutervehdyksen ja ”koulun” joka on nykyisin majatalo, esittelyn jälkeen tutustuttiin Koveron kylään ja saimme kuulla sodan aikaisista asioista mm. hevossairaalasta, lottakanttiinista ja näimme salpalinja esteet.
Matkamme jatkui Konnunniemeen ja Tuupovaaraan Rauno kertoili sodan ajan pommituksista ja puolustuslinjoista. Hän sivusi 1800 luvun sotien aikaakin välillä. Öllölän kylällä kävimme hautausmaalla, johon on haudattu Onni Saukkonen, hänellä on erikoinen menneisyys Suomen historiassa. Hän on vakoillut kolmen maan ”hyväksi” USA, Neuvostoliiton ja Suomen. Ja eihän siinä sitten ole hyvin käynytkään, epäilys on että joku hoiteli hänet tuonilmaisiin.
Käytiin myös Hyrsylänmutkaan jääneiden muistomerkillä Kaurilan vanhalla koululla. Pistäydyimme Värtsilässä Kafe Eljassa jäätelöllä. Saarivaaran kautta Kaustajärvelle, ajelimme myös Koskenniskan ohi Kinnasniemelle. Matkan kuluessa Rauno kertoi tarinoita Mannerheimin ristin ritarista Onni Määttäsestä, hän oli kaukopartiomies. Hänet on haudattu Joensuun evl.hautausmaalle.
Tuntemattoman sotilaan muistomerkillä Rauno paneutui sota- aikaan yksityiskohtaisemmin, mainitsi mm. että Väinö Linna oli linnoitustöissä Tuupovaarassa, näistä sota ajan tapahtumista voi lukea Raunon kirjoittamista kirjoista joita hän on tehnyt useampia.
Matkan aikana sivuttiin myös Tuupovaaran maailmalla mainetta niittäneitä ja Suomelle kunniaa tuoneita urheilijoita Aki Parviaista ja Ari Vatasta ja nyt nuoresta 15 vuotiaasta Topi Parviaisesta, hän on keihäänheiton nuori lupaus.
Raunolla on paljon tietoa ja juttuja riittää. Hän myös tutustutti meidät paikkakuntien eri aikakausien kylänmiehiin ja heidän monenkirjaviin persooniin.
Iltapäivä oli jo pitkällä kun saavuimme Koveron Majatalolle Sotilaskotisisarten keittämälle hernekeitolle ja munkki kahveille, maukasta oli. Sitten pidimme pienimuotoiset arpajaiset.
Olikin jo aika tutustua Kenttäsairaalamuseoon. Rauno jaksoi vielä kertoa sodan aikaisista hoitomenetelmistä ja miten haavoittuneita tuotiin ja lähetetiin eteenpäin isompiin sairaaloihin.
Sitten päivä olikin jo lopuillaan ja ensimmäisille kotiinlähtijöille sanoimme heipat. Ajelimme Heinävaaran kautta Joensuuhun, toivottelimme hyvät kesän jatkot kanssamatkustajille ja kuljettaja Kallelle.
Suuret kiitokset kaikille mukana olleille näin saatiin mukava ja antoisa matka tehtyä.
Kuvat: Jaakko Jormanainen Teksti: Hilkka Hirvonen