Jormanaisten sukuseura

Sukukokous 27.-28.7. 2010 Viipurissa

Jormanaisten sukukokousmatka Viipuriin toi jälleen kerran uutta virtaa sukuperinteistä kiinnostuneiden keskuuteen. Sukumatka tehtiin yli kolmenkymmenen Jormanaisen joukolla, Saimaan kanavaa seilaten entiseen karjalaisten pääkaupunkiin Viipuriin.

Matka Viipuriin sujui aivan käsikirjoituksen mukaan. Sukuseuran hallituksen tavoitteena oli ja on, että yhteisillä matkoilla jäsenet voisivat tutustua toisiin suvun jäseniin kaikessa rauhassa ja luontevasti, ilman aikataulukiireitä ja virallisia kokousrutiineita.

Laivamatkalla nautittiin m/s Carelia -laivan ravintolan seisovan pöydän runsaista ja maukkaista antimista. Ruokailun ja rupattelun lomassa laskeskeltiin kanavan sulkujen määrä ja kuunneltiin matkaoppaan varoittavat teesit Viipurin katurosvojen viimeisimmistä ryöväyskeinoista.

Hotelli Viipuri majoitti meidät, Lea Koukkua lainaten hiiriltä tuoksuviin majoitustiloihin. Hotellin illallinen maistui, ilman hiiriäkin, ihan makoisalta.

Sukuseuran sukukokous pidettiin kauppatorin laidalla sijaitsevan uuden Hotelli Viktorian kokoustiloissa. Sukuseuran puheenjohtajana jatkaa kokouksen yksimielisellä päätöksellä opetusneuvos Pentti Jormanainen Joensuusta, varapuheenjohtajana Pentin kaima, toimittaja Pentti Jormanainen Mikkelistä.

Sukuseuran hallituksessa jatkavat Anne Jormanainen sihteerinä, jäseninä Tuula Kiiski, Jaakko Jormanainen, kaikki joensuulaisia, Martti Jormanainen Espoosta ja Tapani Jormanainen Helsingistä. Uutena rahastonhoitajana aloittaa Veijo Jormanainen, hänkin pääkaupunkiseutulaisia.

Kahden vuoden kuluttua pidettävän sukukokouksen pitopaikaksi kaavailtiin Joensuun Tuupovaaran Koskenniskaa, luonnonkaunista paikkaa Öllölän kylän tuntumassa. Näin suku palaa taas kerran lähelle juuriaan. Kokouspaikasta lisää aikanaan sukuseuran nettisivuilla.

Pari vuotta sitten valmistuneesta sukukirjasta on tavoite ottaa uusintapainos kuluvan vuosikymmenen loppupuolella. Uudessa painoksessa painotetaan perhetietolomakkeiden saattamista ajan tasalle.

Tähän tarvitaan kaikkien Jormanaisen sukuun kuuluvien omatoimisuutta. Perhetietolomake pitäisi täyttää ja saattaa ajan tasalle nykyisessä sukukirjassa jo olevat sukutiedot.

Tavoite on, että uudessa kirjassa mahdollisimman moni Jormanainen liittyisi menneiden sukupolvien ketjuun nykytiedoilla täydennettynä. Juuret löytyvät nykyisestä kirjasta.

Antoisan sukulaismatkan tunnelmat tiivistää runomittaan värtsiläläinen Lea Koukku varsin osuvin sanankääntein:

Jormanaiset ne Viipuriin lähti,
kotiin jäi vain koivu ja tähti.
Tavattiin sukulaiset ja tutut,
hotellissa syötiin kaikenlaiset hutut.
Hallista ostettiin kangasta ja kosteeta,
muutamalle sanottiin, ei myö mittää osteta.
Kaupungilta etittiin myös keramiikkaliikettä,
osoitteessa ol vain pihvii ja pilikettä.
Aika kulu kaupungilla ihan siivillä,
hotellissa vessa hais ihan hiiriltä.
Vielä laivan alla on vettä purossa,
nyt ollaan jo kottiin tulossa.
Mie kiitän matkan järjestäjät teitä
ja toivon, et seuraavallekin reissulle huolitte meitä.

Pentti Jormanainen, Mikkeli