Jormanaisten sukuseura

Sukukokous 29.7.2006 Tuupovaarassa

Jormanaisten sukuseura kokoontui jo yhdeksännen kerran sukujuhliinsa. Tällä kertaa juhlapaikkana oli perinteikäs Jouhkolanhovi Tohmajärvellä. Juhlia ja sukukokousta vietettiin perinteeksi tulleen tavan mukaan heinäkuun viimeisenä lauantaina, joka osui 29.07.06 päivänkiertoon.

Juhlan osanottajaluetteloon kirjoitti nimensä 56 sukuun kuuluvaa Jormanaista maan eri puolilta.

Jormanaisten sukujuhlakierto aloitettiin sukukokouksella 1990 Korpiselkätalossa Tuupovaaran Hoilolassa, johon osallistui 145 Jormanaista. Sen jälkeen osallistuminen on vaihdellut 45 -100 Jormanaisen joukkona.

Jo perinteeksi tulleen tavan mukaan sukujuhla aloitettiin nauttimalla Karjalaisen pitopöydän antimista. Juhlavieraat toivotti tevetulleeksi sukuseuran puheenjohtaja rehtori Pentti Jormanainen Joensuusta. Hän kertoi, että sukuseuran tärkein hanke, sukukirjan valmistelu on ollut vireillä jo parin vuoden ajan ja nyt edessä on hankkeen toteuttaminen siten, että kirja olisi valmis seuraavissa sukujuhlissa, joita vietetään Helsingissä kahden vuoden kuluttua.

Sukujuhlissa on jo niiden alusta lähtien esiintyneet Jormanaisen sisarukset Heli, Outi ja Päivi. Nyt esiintyminen on laajentunut jo toiseen sukupolveen, kun areenalla olivat jo toisen kerran mukana Outi ja Keijo Marttisen lapset Sonja ja Joel. Heli toi puolestaan juhlayhtyeeseen kumppaninsa, bassokitaristi Pekka Erosen, joka toi musiikkiesityksiin uuden ulottuvuuden. Kun tähän vielä lisätään seuran puheenjohtaja Pentti Jormanaisen laulunlahjat juhlien musiikillinen anti on ollut kohdallaan.

Jouhkolanhovin esittelyn jälkeen sukututkija Tuula Kiiski, syntyjään Ilomantsin Kivilammin Jormanaisia hahmotteli sukukirjan sisällöllisiä tavoitteita. Kirjaan toivotaan vieläkin kuvia ja kertomuksia Jormanaisista ajan saatossa. Aikaa tähän on loppuvuosi, jonka jälkeen painoasuun saattaminen alkaa.

Sukukokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus ja tilit kahdelta viime vuodelta.

Seuran hallitukseen valittiin Pentti Jormanainen Mikkelistä, Jaakko Jormanainen Joensuusta ja Anne Jormanainen Tuupovaarasta. Erovuorossa olleen Pekka Jormanaisen tilalle valittiin Tuula Kiiski Joensuusta, erovuorossa olleet Pentti Jormanainen Joensuusta ja juhlassa omaa kirjallista tuotantoaan esitellyt Tapani Jormanainen Helsingistä valittiin uudelleen. Hallituksessa jatkaa myös Martti Jormanainen Espoosta.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessaa puheenjohtajaksi valittiin seuraavaksi 2-vuotiskaudeksi Pentti Jormanainen Joensuusta, varapuheenjohtajaksi Pentti Jormanainen Mikkelistä, sihteeriksi Anne Jormnanainen Tuupovaarasta ja taloudenhoitajaksi Salme Jormanainen Espoosta.